Kirjoittajalta Johanna Pohjonen

15.-16.11.2019 oli Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokous. Perjantaina valittiin vuoden 2020 hallituksen puheenjohtaja ja lauantaina hallituksen jäsenet.

Johdon seminaarin suositus ehdokkaan valmistutumisesta ennen liittokokousta sekä liittokokouksen kulusta henkilövalintojen osalta lisäsi omalta osaltani paljon stressiä hakuun liittyen. Olen kiitollinen siitä, että saimme mahdollisuuden esittäytyä syysseminaarissa ja SYL jakoi tiedot ehdokkaiden sähköisistä materiaaleista sekä esittelyvideon, jonka jokainen teki yhteisten ohjeiden perusteella. Tämän lisäksi ehdokkaille järjestettiin ylioppilaskuntien toimesta yksi videohaastattelu ja yksi ehdokaspaneeli. Ennen liittokokousta olevat esittäytymiset olivat hyvää harjoittelua itse liittokokousta varten, jossa meillä oli esittelypuheenvuoro, haastattelu suuressa salissa ja ehdokastori.

Johdon seminaarin ohjeistuksen tavoitteena oli tehdä henkilövalintaprosessista kokonaisuutena jaksamisen kannalta inhimillisempi ja varmistaa, ettei ehdokkuus vaadi kohtuuttomia resursseja ehdokkaalta tai ylioppilaskunnalta. Ohjeistus oli kuitenkin vajavainen ja aiheutti hämmennystä ehdokkaiden keskuudessa. Hakuprosessin aikana kukaan ei tiennyt, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Samalla hakuprosessista tuli somekilpailu, jonka seurauksena tuli tunne, että pitäisi näkyä koko ajan kaikkialla. Ohjeistus ei siis onnistunut tavoitteessaan.

Uskon, että kaikilla hakijoilla on ollut paineita hakuun liittyen eikä tämä vuosi ole mitenkään poikkeus asian suhteen. Hakuprosessi itsessään vaatii paineensietokykyä. Oli kyse mistä hakuprosessista tahansa, se sisältää aina epävarmuutta, itsensä likoon laittamista ja loputonta energiaa. Ehkäpä juuri siksi ei ollut yllätys, että tuloksen julkistamisen jälkeen olin huojentunut ja samalla aivan loppu. Ympärilläni ihmiset itkivät onnesta. He onnittelivat ja kiittivät toinen tosiaan ja olin itse aivan hämilläni siitä, mitä ympärilläni tapahtuu. Samalla tunsin syyllisyyttä siitä, miksen itse reagoi samoin. Miksen vaikuta onnelliselta? En jaksanut hymyillä ja päällimmäisenä mielessäni oli se, etten ole ansainnut tätä. Minua harmitti niiden puolesta, jotka eivät tulleet valituksi.

Hetki valinnan jälkeen mietin omaa reaktiotani ja syyllisyys kasvoi. Miksen osannut kiittää ja onnitella? Tähän koko prosessiin on ollut vaikuttamassa niin moni ihminen, jotka ansaitsevat kiitoksen. Haluan kiittää teitä jokaista! Vaikken osaa hehkuttaa asiaa koko maailmalle, olen äärimmäisen kiitollinen saamastani avusta, tuesta ja luottamuksesta. Kiitos kuuluu jokaiselle, joka minuun on uskonut.

Toivon, että ensivuoden aikana käymme keskustelua siitä, miten henkilövalintaprosessia voitaisiin kehittää edelleen. Kaikille reilu on asia, jota tulen peräänkuuluttamaan myös tämän kehittämistyön tiimoilta.  

SYL kerää ylioppilaskuntien ajatuksia saavutettavuussuunnitelman tekoon. Suunnitteilla on, että saavutettavuussuunnitelmassa tullaan käymään läpi korkeakoulutuksen sosiaalisen, alueellisen ja kielellisen tasa-arvon toteutuminen, eri väestöryhmien korkeakoulutukseen hakeutumisen mahdolliset esteet sekä kirjataan selkeät ja mitattavat tavoitteet aliedustettujen ryhmien koulutukseen pääsyyn ja läpäisyn edistämiseksi. Saavutettavuussuunnitelma on osa hallitusohjelmaa, jossa ”tasa-arvoisen yhteiskunnan tavoitteena on, että jokaisella on mahdollisuudet kouluttautua niin pitkälle kuin rahkeet riittävät”.

Mielestäni on loistavaa, että ministeriössä on tahtotila korkeakoulutuksen saavutettavuuden selvittämiseen ja edistämiseen. On tärkeää pohtia, kenellä on mahdollisuus päästä opiskelemaan ja kenellä ei. Tämän lisäksi mielestäni on tärkeää osata kysyä myös, kenellä on aidosti mahdollisuus opiskella ja kenellä ei. Seuraavaksi keskityn pohtimaan asiaa nimenomaan siltä kannalta, miten mahdollistetaan kaikille yhdenvertaiset opiskelumahdollisuudet, taustasta riippumatta. 

Korkeakouluissa opiskelee laajasti eri väestöryhmien edustajia ja tavoitteena on, että heterogeenisyys tulisi vielä lisääntymään. Tämä tulee huomioida paremmin myös korkeakouluopintoja suunniteltaessa. Kun puhutaan saavutettavuudesta, odotan laaja-alaisia ratkaisuja siihen, miten opiskelijoille mahdollistetaan tarvittaessa osa-aikainen opiskelu. Osa-aikainen opiskelu on panostus opiskelukykyyn ja parempaan tutkintojen läpäisymahdollisuuteen. Työelämässä on jo pitkään puhuttu osa-aikatyöstä, mutta opinnoissa ei osa-aikaisuutta tunnisteta. Syitä osa-aikaiseen opiskeluun on yhtälailla kuin osa-aikaiseen työntekoon. Osa-aikaista opiskelua rajoittavat opiskelijan taloudelliset resurssit, mutta vähintään yhtä suuren rajoitteen asettavat joustamattomat opinnot ja vanhanaikaiset asenteet jaksamisesta. 

Syyt osa-aikaisen opiskelun tarpeeseen ovat moninaisia. Toisinaan jouston tarve on äkillinen ja toisinaan se on pitkäaikainen. Kuten työelämässä, myös opintojen parissa on moninainen joukko ihmisiä, joilla eri taustat ja voimavarat. Joustavien opintojen avulla opiskelijoille voidaan suunnitella osa-aikaiset opinnot niin, että oli osa-aikaisuuden syynä pitkäaikaissairaus, pienten lasten vanhemmuus tai äkillinen kriisi, ei opiskelijan tarvitse valita joko tai – opiskele kokopäiväisesti tai älä opiskele ollenkaan. Riittävän toimeentulon takaamisella, tiukan opintopistemäärien tuijottelun poistamisella ja joustavien opintojen lisäämisellä eri taustoista tulevilla on aito mahdollisuus opiskella omien voimavarojensa puitteissa.