Motivaatiokirje

Olen Johanna Pohjonen ja haen Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen kaudelle 2020. Opiskelen hoitotiedettä Turun yliopistossa. Ennen hoitotieteen opintoja olen valmistunut sairaanhoitajaksi Metropolia ammattikorkeakoulusta. Tällä hetkellä toimin Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa. Vastuualueinani ovat koulutuspolitiikka ja työelämä.

Edunvalvonnallisista tehtävistä innostuin heti yliopisto-opinnot aloitettuani. Tasa-arvoinen kohtelu ja kaiken kattava hyvinvointi yliopistoyhteisössä ovat olleet minulle aina tärkeitä asioita ja näitä olen ollut edistämässä myös TYYn yhdenvertaisuussiivessä.

Sairaanhoitajaopintojen aikana ja myöhemmin opiskelijoita ohjatessani olen havainnut konkreettisesti koulutuksen laadun merkityksen korkeakouluopinnoissa. Innostukseni koulutuspolitiikkaan on kasvanut sen mukana, mitä enemmän olen asiaan perehtynyt. Olen kokemuksen kautta huomannut, että koulutuspolitiikka on väylä vaikuttaa asioihin, joita haluan muuttaa. Haaveenani on  yhdenvertaiset opiskelumahdollisuudet jokaiselle, taustasta riippumatta.

Itselleni tärkeimmiksi alueiksi SYL:ssa koen koulutuspolitiikan, elinikäisen oppimisen ja työelämän. Tavoitteenani on rakentaa yhdenvertaista, joustavaa ja kaikille avointa korkeakouluyhteisöä. Aiemmat opinnot ja työelämäosaaminen ovat tuoneet minulle laajan kokemuksen, jota voin hyödyntää tavoitteen saavuttamisessa. Jokaisella opiskelijalla tulee olla yhtäläinen oikeus opiskella ja oppia. Laadukas opettaminen on oppimisen ydin ja siksi opetuksen laadusta on pidettävä kiinni myös tulevaisuudessa. Tieteellinen vapaus ja monialaisuus ei synny uraputkessa, vaan vapaudesta opiskella sitä, minkä itselleen kokee mielenkiintoiseksi ja hyödylliseksi tulevaisuuden kannalta.

Yhdenvertaiset ja tasa-arvoiset mahdollisuudet opiskella sekä vapaaseen oppimiseen ja kriittiseen ajatteluun kannustava oppiminen ovat yliopisto-opiskelun perusta. Elinikäisen oppimisen ajatuksia hyödyntämällä voidaan kehittää myös tutkinto-opiskelua joustavammaksi ja eri elämäntilanteita huomioivaksi, jolloin jokaisella on todellinen mahdollisuus valmistua tavoiteajassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *